Liity ilmaiseksi

uudet käyttäjät

Oma sivu

nykyiset käyttäjät

7 kauneustuotetta, joiden et tiennyt olevan vegaanisia

Eläinystävällisten kauneustuotteiden löytäminen on yhä helpompaa, ja suurin osa meistä ostaa niitä ihan tiedostamattomasti. Listasimme alle seitsemän vegaanista kauneustuotetta, jotka löytyvät suomalaisten meikkipusseista. Omistatko sinäkin jonkun näistä tuotteista?

Mitä eroa on vegaanisella ja eläinkokeettomalla kosmetiikalla?

Tuotteet, jotka eivät sisällä eläinperäisiä ainesosia, soveltuvat myös vegaaneille. Mehiläisvaha, hunaja, karmiini, lanoliini ja silkki ovat kosmetiikan yleisimmät eläinperäiset raaka-aineet.

Keväällä 2013 EU:ssa astui voimaan kosmetiikan ja hygientiatuotteiden koe-eläinkielto. Se tarkoittaa sitä, ettei EU:ssa saa myydä kosmetiikkavalmisteita, joille on tehty kieltojen jälkeen eläinkokeita. Kielto ei kuitenkaan ole aukoton eikä sitä valvota, joten valitettavasti tällä hetkellä vain sertifiointi takaa eläinystävällisyyden.

1. Lumene CC Color Correcting Cream -meikkivoide

Suomalaisia raaka-aineita hyödyntävältä Lumenelta löytyy laaja valikoima vegaanisia ihonhoito- että meikkituotteita. Lumene lanseerasi viime vuonna myös nuorille suunnatun 100 % vegaanisen Nordic Girl! -meikkisarjan.

Meikkivoiteiden suosikki CC Color Correcting Cream sopii kaikille ihotyypeille ja näyttää luonnolliselta iholla.

Hinta: alkaen 16 €

2. BareMinerals Original SPF 15 Foundation

Vaikka emoyhtiö Shiseido ei tuota vegaanista kosmetiikkaa, sen omistaman BareMineralsin lähes kaikki tuotteet ovat vegaanisia. Vain osa meikkisiveltimistä on tuotettu vuohen- ja poninkarvasta. BareMinersalsin Original SPF 15 Foundation -meikkipohja koostuu 100 % puhtaista mineraaleista ja luonnollisesta UV-suojasta.

Hinta: 41,50 €

3. The Body Shop All in One Instablur -meikinpohjustaja

The Body Shopin tuotteista yli 50 % on vegaanisia, mutta ei-vegaanisissa tuotteissa on käytetty muun muassa hunajaa ja mehiläisvahaa. All-in-one instablur -meikinpohjustaja pidentää meikin kestoa ja sopii kaikille ihotyypeille.

Hinta: 22,50 €

4. Isadora All day Long -ripsiväri

 

Ruotsalaiselta kosmetiikkamerkiltä Isadoralta löytyy paljon kohtuuhintaisia ripsivärejä, joista moni on myös vegaanisia. Tuotteita ei olla testattu eläimillä. All Day Long -ripsiväri kestää koko päivän hyvännäköisenä ja lähtee helposti pois lämpimällä vedellä.

Hinta: 15,50 €

5. Nyx Cosmic Shadow Metal Palette -luomiväri

NYX on jo useiden vuoden ajan ilmoittanut tuotteidensa olevan eläinkokeettomia, mutta tänä vuonna he päättivät ensimmäistä kertaa ottaa askeleen pidemmälle. Nyt NYX:ltä löytyyy kymmeniä vegaanisia kauneustuotteita ja toivon mukaan tuotelista kasvaa. Vegaanisella Cosmic Metals -luomivärillä saat hohdetta niin arkeen kuin juhlaan.

Hinta: 10,50 €

6. Milani Color Statement Lipstick

 

Milani Cosmetics on yhdysvaltalainen kosmetiikkamerkki, joka tunnetaan loistavasta hinta-laatu-suhteestaan. Milanilla on paljon vegaanisia meikkejä ja erityisesti huulipunat ovat maailmalla ylistettyjä. Valikoimaan kuuluu monia värivaihtoehtoja kauniin pinkistä säteilevään punaiseen.

Hinta: 10,50 €

7. Kicks Beauty Eyeliner & Kajal 02 Deep Brown

                                              

Kicksin kaikki tuotteet ovat eläinkokeettomia ja osa tuotteista löytyy myös vegaanisina. Kicksin silmienrajauskynä sisältää runsaasti pigmenttiä, joten rajaus pysyy kauniina koko päivän.

Hinta: 8,90 €

 

Liity Bonuswayhin ja tee meikkilöytöjä!

Bonusway on ilmainen palvelu, jossa käyttäjät jakavat toisilleen tietoa verkon parhaista tarjouksista ja löydöistä. Palvelun avulla keräät myös verkko-ostoksistasi bonusta rahana takaisin.

Mukana on lähes 900 verkkokauppaa mukaan lukien suositut kauneuden verkkokaupat, kuten Kicks, NordicFeel, eleven.fi, The Body Shop, Bangerhead, Jolie, The Natural Goods Company ja Biodelly.

Liity Bonuswayhin ja löydä verkon parhaat tarjoukset: www.bonusway.fi/liity

Kommentit (2)

Maarit Kuisma
26.06.2018 06:42

Hei bonuswayn toimitukseen!

The Body Shop käyttää tuotteissaan hyönteis-/eläinperäisistä ainesosista vain hunajaa ja mehiläisvahaa, nämä ainesosat tekevät tuotteista ei-vegaanisia. Emme käytä tuotteissamme maitoa, munia tai lanolinia.
(At The Body Shop, the only animal-derived materials we use are beeswax, honey and lanolin, and we are proud to say that no animal has been harmed in the harvesting of these materials.”)

Ystävällisin terveisin,
Maarit Kuisma
The Body Shop

Vastaa
    Toimitus
    03.07.2018 09:21

    Hei Maarit,

    kiitos kommentistasi.

    Pahoittelut tässä tapauksessa väärästä tiedosta artikkelissa, korjasimme tuon!

    – Tanja

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös