Liity ilmaiseksi

uudet käyttäjät

Oma sivu

nykyiset käyttäjät

Ostohyvitys.fi sijoittui toiselle sijalle kanta-asiakasohjelmien suosittelussa
Ostohyvitys.fi Kanta-asiakasohjelmat 2015 -tutkimuksessa

Ostohyvitys.fi Kanta-asiakasohjelmat 2015 -tutkimuksessa

Ostohyvitys.fi oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana  TNS Gallupin Kanta-asiakasohjelmat 2015 -tutkimuksessa.

Tutkimuksen mukaan noin kaksi kolmesta (68 %) tutkimukseen vastanneesta pitää kerätyistä tiedoista koituvia hyötyjä (mm. palkitsevat bonukset/pisteet ja kanta-asiakastarjoukset) haittoja suurempina. Erityisesti nuoret (18-24-vuotiaat) arvostavat tietojen keräämisen hyötyjä muita ikäryhmiä enemmän. Nuoret myös arvostavat vanhempia ikäryhmiä enemmän yrityksiä, jotka pyrkivät kerättyjen tietojen avulla palvelemaan asiakkaitaan yksilöllisemmin esimerkiksi personoitujen tuotesuositusten ja relevantimpien tarjousten/kanta-asiakasetujen muodossa.

Sijoituimme vertailussa neljänkymmenen kanta-asiakasohjelman joukosta toiselle sijalle suosittelussa sekä asiakasuskollisuuden vahvistamisessa jäsenten parissa:

Kunkin kanta-asiakasohjelman jäsenten keskuudessa suositteluhalukkuus on korkein S-etukortilla, LähiTapiolan Omaetu- ja OP Bonus -ohjelmalla, VR:n Veturilla sekä jäsenmäärältään vielä suhteellisen pienellä Ostohyvitys.fi:llä.

Tutkimuksen suoritti TNS Gallup Oy. Tutkimus toteutettiin tammikuussa 2015 ja edellisen kerran tammikuussa 2014. Tutkimus on valtakunnallinen, kohderyhmänä olivat 18-70-vuotiaat ja vastaajamäärä noin 2000.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös